Sopo vai söpö?

Hellurei ja hyvää maanantaita! Tänään esittäytyy sopo eli sanahirmu, sosiaalipoliittinen vastaava. Tämän kauden ajan sopona on hääräillyt Lukanderin Nea. Itse asiaan eli aloitetaas sillä, että tutustutaan sopon tehtäviin ja siihen mitä sopolta yleensäkin vaaditaan, muutakin kuin söpöilyä. Osallistuu ISYY:n sopo-kokouksiin. Häärii ja järjestää hyvinvointiin liittyviä tapahtumia esimerkiksi Poikkeuksellisen hyvää viikkoa syksyisin. Innostuu hyvinvointiin liittyvistä tapahtumista ja vinkkaa niistä…

Sporttiset erkat ottakee yhteyttä!

Kiitos 2015-2016! Oliko ketään pallopeleistä kiinnostuneita? Ottaessani kristallipallon käteen ja tarkastellessani Poikkeuksen hallituksessa viettämääni vuotta en voi kuin todeta sen olleen ikimuistoinen. Ahkerana ja uutterana hallitustoimijana mieleeni jää lukuisien kokousten mainiot tarjoilut, hauskimmat läpät sekä Poikkeuksen puheenjohtajan läpimärät ääniviestit. Haikeana laitankin jakoon omat 34-koon saappaani, joihin seuraajani tulisi mahtua. Liikuntavastaavan vaativaan pestiin ja allekirjoittaneen manttelinperijäksi…

Tapahtumavastaava pitää tapahtumakalenterin kiireisenä!

Tällä kertaa esittelyssä on hallituksen tapahtumavastaavan pesti. Ja sepä se näkyvä pesti onkin! Kerron teille hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä tapahtumavastaavalta vaaditaan. Tapahtumavastaava: Organisoi tapahtumien järjestämistä ja raportointia. Ideoi tulevaa toimintaa. Organisoi teemaviikot. Vastaa Poikkeuslaisten ilmoittautumisista muualla järjestettäviin opiskelijatapahtumiin.     Millainen tapahtumavastaavan on hyvä olla? Tapahtumavastaava ei siis ole eikä pidä ollakaan ainut henkilö, joka järjestää…

No mitä se SOOL-vastaava sitten tekee?

Heippa kaikki! Täällä Suvi kirjoittelee ja esittelee vuorostaan SOOL-vastaavan pestin. Olen toiminut tämän kauden Poikkeuksen SOOL-vastaavana ja voin sanoa, että paljon olen saanut oppia ja kokea uutta. SOOL-vastaavan pesti on monipuolinen ja siinä saa tehdä paljon erilaisia juttuja. Tärkeimpänä SOOL-vastaavan tehtävänä voisin mainita vuosittaisen Talvipäivä-ilmoittautumisen hoitamisen (mikä on itse asiassa tällä hetkelle käynnissä). SOOL-vastaava lukee…

Fuksivastaava, uhka vai mahdollisuus?

Moikkulismoikka! Näin hallitus esittelyt jatkuu ja tänään vuorossa fuksivastaavan pesti eli äänessähän siis on Assi Hendunen. Hallituskausi 2016 on ollut miulla fuksivastaavan hommia. Sen lisäks oon ollu järjestämässä erilaisia tapahtumia ja tehny vähä sitä sun tätä. Mut nyt siis enemmän siitä mitä fuksivastaavan hommiin oikeen kuuluu? Fuksivastaavan tärkeä tehtävä on tehdä tiivistä yhteistyötä tuutoreiden kanssa….

Mikä ihmeen KOPO? Mitä se varajäsenkin oikeesti tekee?

Jälleen vuoro hallituspestin esittelyn ja tänään ääneessä vuoden 2016 hallituksen varajäsen Viivi Kolehmainen, joka on hoitanut myös KOPO -tehtäviä tämän syksyn. KOPO -lyhenne tarkoittaa koulutuspoliitiikkaa. Olen siis tämän syksyn ajan pitäny huolta jäsenistömme koulutuspoliitisista asioista. KOPO -hommiin kuuluu yhteyden pitoa niin oppiaineeseen, osastoon kuin mahdollisesti koko tiedekuntaan. KOPO -vastaava on mukana kehittämässä koulutustamme ja pitämässä…

Hallitseeko sihteeri maailmaa?

Nyt esittelen hallituksen sihteerin toimintaa. Osta ensin itsellesi jakkupuku, johon kuuluu kynähame sekä napakasti istuva bleiseri, sävy mielellään neutraali ja hillitty. Kampauksesta voisin sanoa sen verran, että tiukka nuttura takaraivossa toimii aina. Jalkaan ehdottomasti mustat avokkaat, joilla pituutesi lähentelee 180 senttimetriä. Nämä asiat, kun huomioit sinusta tulee varmasti oiva sihteeri. No ei nyt sentään, höps!…

Hallituspestit esittäytyy: Mikä ihmeen rahastonhoitaja?

Meillä alkoi hallituspestien esittely, joten nyt on aika esitellä rahastonhoitajan virka. Rahastonhoitaja pitää kirjanpitoa ainejärjestön tilitapahtumista, ilmoittaa milloin minkäkin tapahtuman järjestäjälle osallistumismaksujen tilan, maksaa laskut, päivittää jäsenrekisterin ja suunnittelee puheenjohtajan kanssa ensi hallituskauden budjetin. Rahastonhoitaja siis tekee paljon työtä, ja alussa se voi tuntua pelottavalta. Niin se tuntui minustakin. Luulin, että puolitoista vuoden liiketalousopintojeni kokemuksella…

Hallituspestit esittäytyy: Tiedotuksesta iltaa !

Ainejärjestömme hallitus vaihtuu taas vuoden vaihteessa ja ennen järjestäytymiskokousta onkin hyvä esitellä kaikki hallituksen pestit. Joitain vastuita voidaan muokkailla ja yhdistellä ja ehkä keksiä jokin uusikin, mikäli uusi hallitus niin tahtoo. Pikkujoulujen kynnyksellä kuulemme mitä hallitus päättää ! Nyt kuitenkin tämän hetkisten pestien kimppuun, jotta uudet ja vanhat hallitustoimijat tietävät vielä tarkemmin mitä hommia haalia…