Kokouskinkerit 19.9.

on

Moikka kaikille! 🙂

Viimeisin hallituksen kokous oli ylimääräinen ns. pikakokous, tulevia tapahtumia on niiin paljon! Siis kokous, johon jäsenistö on enemmän kuin tervetullut, on vielä tulossa. Sitä mainostetaan sitten kovasti 🙂

Tällä kerralla käsittelimme muun muassa edunvalvonta-asioita. Nyt Yammerin aseman vahvistuessa tiedonkulun välineenä, toivomme meille opiskelijoille enemmän käyttökoulutusta- tai ohjeistusta sen käyttöön. Yammerin on koettu olevan toimiva, kunhan sen ominaisuuksiin perehtyy. Jaamme myös sosiaaliseen mediaan palautelomakkeen ops-uudistuksista, käythän vastaamassa siihen! Palaute on erittäin tärkeässä asemassa meidän vaikuttamistyössämme, sillä tarvitsemme ”mustaa valkoisella” opiskelijoiden tuntemuksista 🙂

Kaikki Poikkeuksen jäsenistöstä ovat myös tervetulleita tapaamaan meidän ikiomaa henkilökuntaamme, toivottavasti marraskuun aikana olevaan tapaamiseen! Henkilökunta haluaisi mieluusti kuulla kuulumisiamme ja jakaa kokemuksia tästä syksystä, joten olkaa kuulolla, mainostamme tapahtumaa!

Futuran ainejärjestötilassa on myös pidetty siivoustalkoot ja paikkoja on järjestelty, olettehan muistaneet hyödyntää tilaa esimerkiksi opiskelussa tai rentoutumisessa pitkien päivien aikana? Keittiötä saa vapaasti käyttää ja esim. pelejä pelata! 🙂

T. Hanne

P.S. Ensi viikolla on POIKKEUKSELLISEN HYVÄ VIIKKO, muistakaa osallistua tapahtumiin! ❤ (Katso Poikkeuksellisen viikon ohjelma Facebookista!)

hyäviikkopoikkeus18

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s