Hallituspestien esittely

Poikkeuksen hallitus järjestäytyy kautensa alussa haluamallaan tavalla. Joinakin vuosina on tarpeen painottaa enemmän tapahtumasektoria, toisina edunvalvontaa. Alla esittelyt tämän vuoden pestijaosta. Vuonna 2018 hallituksessa on myös ollut varajäseniä, osa heistä on toiminut pesteissä ja osa sektoreille nimettyinä varajäseninä. Puheenjohtajisto Poikkeuksen puheenjohtajistoon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja johtaa hallituksen toimintaa yhdessä varapuheenjohtajan kanssa. Hallituskauden alussa puheenjohtajisto…

Kannanotto seksuaalikasvatuksen lisäämisestä opettajankoulutukseen

Seksuaalikasvatus osaksi opettajankoulutusta! Poikkeus ry:n, Opossumi ry:n, Kotex ry:n, Joraus ry:n ja SOOL ry:n kannanotto 14.11.2018 Seksuaalikasvatus kuuluisi olla pakollisena osana opettajaksi opiskelevien opintoja Itä-Suomen yliopistossa. Seksuaalikasvatus ohjaa lasta oman ja toisten kehojen arvostamiseen, kehon ja mielen tuntemusten ymmärtämiseen sekä tunteiden tunnistamiseen ja ilmaisemiseen. Seksuaalikasvatus peruskoulussa on kehotunne-  ja turvataito-opetusta arjen tilanteita varten. Nämä taidot…

Kokouskinkerit 9.10. & 29.10.

Moikkuu! Täältä pesee kahdet kokouskinkerit yhdellä iskulla, paljon tärkeitä juttuja! Kokouskinkerit 9.10. Tästähän nyt on aikaa, mutta kerrottakoon pääpiirteittäin kyseisen kokouksen sisältö. Puheenjohtajisto oli saanut uutta virtaa SOOLin järjestökoulutuksesta eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Varapuheenjohtaja oli mm. oppinut koulutuksessa seuraavanlaisen asian ”jos ei jaksa, niin juo pullo viiniä ja polta tupakkaa”. Tästä voidaan johtaa syksyinen tsemppaus kaikille eli…