Hyvinvointikyselyn koontia

on

Olemme keränneet teiltä syksyn aikana palautetta hyvinvointikyselyllä, johon ovat saaneet vastata kaikki Joensuun opettajaksi opiskelevat. Tässä kyselyssä kartoitimme opiskelijoiden hyvinvointia yliopistossa. Tässä postauksessa esittelemme poikkeuslaisten vastauksia.

Kysymykset koskivat muun muassa kiusaamista, kampussiirtoa sekä yleistä viihtyvyyttä. Vaikka osa on kokenut, ettei kampussiirrolla ole ollut suurta vaikutusta arkeen, ovat esimerkiksi pidentyneet ruokajonot vaikuttaneet kampussiirron onnistumiseen negatiivisesti. Yliopisto on järjestänyt opiskelijaruokailua Tulliportin koululle ja uusi ravintola aukeaa Taitolan lähistölle vuoden 2019 aikana. Ainejärjestöt ovat pyrkineet mainostamaan mahdollisuutta ruokailla normaalikoululla, josta ruokaa on saanut samalla hinnalla kuin muistakin yliopiston ravintoloista.

Suurin osa kyselyyn vastanneista kokee viihtyvänsä yliopistolla. On myös koettu, että yliopistolle on kiva tulla opiskelemaan. Kaverit ja ilmapiiri ovat lisänneet viihtyvyyttä. Viihtyvyyden esteiksi on mainittu muun muassa puutteelliset tilat, työmäärän kuormittavuus ja kuppikunnat. Ainejärjestöiltä on toivottu viihtyvyyden lisäämiseksi alkoholittomia ja ryhmäyttäviä tapahtumia. Aiomme ainejärjestöinä ottaa tämän jatkossa entistä paremmin huomioon tapahtumia suunnitellessa. Yleisesti katsottuna vain harvat opiskelijat ovat kokeneet yliopistossa kiusaamista, mutta kiusaamista uskotaan esiintyvän opeopiskelijoiden keskuudessa. Jos havaitset kiusaamista voit olla yhteydessä ISYYn häirintäyhdyshenkilöön Pekka Koivaaraan sopo@isyy.fi.

Itseopiskelutilat ovat saaneet sekä kehuja että moitteita. Metrian uusi itseopiskelutila Lounge on koettu hyväksi ja opiskelu siellä on miellyttävää. Toisaalta tiloja koetaan olevan liian vähän. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että Futuran ainejärjestötila F115 on kaikkien opiskelijoiden vapaassa käytössä. Siellä voi esimerkiksi keittää kahvit sekä pelata lautapelejä. Lisää itseopiskelutiloja löydät Kamusta hakemalla ”itseopiskelutilat”.

Suurin osa vastanneista kokee yliopiston opettajat sekä muun henkilökunnan päteviksi. Välitämme kyselyn vastaukset sellaisenaan osastojen johdolle sekä eri työryhmiin, joita asia koskettaa. Pyrimme ratkomaan ilmenneitä ongelmia yhteistyössä henkilökunnan kanssa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s